Olen sinkkuelämän amatööri, deittailun märkäkorva. Ja nyt olen pelannut itseni mahdottoman ahdistavaan tilanteeseen. Olin sunnuntaina töissä. Neljän tunnin työvuoron aikana oli puhelimessani kolme yheydenottoa, kolmelta eri mieheltä. Kyllä. Make oli yksi näistä. Hän pelottaa minua eniten.. tuntuu siltä, että mahdollisuuteni Maken kanssa ovat melko hyvät tällä hetkellä. Itse en vain tiedä (enää) voinko elää itseni kanssa, jos Make jättää tyttöystävänsä minun takiani. En tunne olevani sellaisessa elämäntilanteessa, että voisin luvata kenellekään loppuelämän onnea ja pelkään, että Make ei ymmärrä tätä. Toivon, että mikäli hän tällaiseen ratkaisuun päätyy, johtuu se heidän suhteensa ongelmista, eikä minusta.
Lauantaina olin elämäni oudoimmilla treffeillä. Ystäväni (tämä miespuolinen, joka on minun ja Maken ongelman ristituulessa ja erittäin kyllästynyt osaansa) järjesti minulle ehkä tökeröimmät "sokkotreffit" Helsingin yöelämään. Huvittavaa tässä on se, että tämä kundi yleensäkään ilmestyi paikalle saatuaan niin törkeän viestin kuin minkä sai. Hän kuitenkin sanoi, että koska uskalsin sellaisen viestin jälkeen jutella hänen kanssaan puhelimessa, oli hänen tultava katsomaan, millaisella tytöllä on niin kova pokka. Sunnuntai-aamuna hän lähti töihin minun luotani. Maanantaina näimme uudestaan ja tänä aamuna heräsin hänen luotaan. Tarkoitus on nähdä uudestaan tänään hänen töidensä jälkeen. Nyt vain ihmettelen mistä puskasta tämä täydellisen tuntuinen mies tuli ja mitä vikaa hänessä on. Pakko olla jotain.
Entäs sitten Mr. Phonenumber? Olen valmis päästämään hänet pälkähästä.. Harmi. Kyllähän meillä synkkaa. Meillä ei vain ole mitään yhteistä ja uskon (tai haluan uskotella itselleni), että jossain vaiheessa se tulee olemaan ongelma. Toisaalta haluan itsekkäästi vain helpottaa omaa oloani, ei minusta ole pyörittämään kolmea miestä. Sinkkutytöt, jotka tähän pystytte: onnittelut! On siinä nimittäin hermot kovilla. Ehkä olen vain liian vanha. Laulaahan PMMP:kin laulussaan lapsuus loppui:
tiistai 31. toukokuuta 2011
torstai 26. toukokuuta 2011
Ja taas mennään!
Hetken jo kuvittelin olevan kuivilla. Olin, ja olen, onnellinen. Yhtä hymyä! Eilen tapasin Maken pitkästä aikaa ja se siitä. Käsittämätöntä miten samaan aikaan voi toisen läsnäolo tuntua niin oikealta ja samalla ahdistaa aivan järjettömästi. Hölmö tapahtumaketju johti siihen, että jäimme taas kahdestaan tyhjään tilaan. Otimme kuitenkin itseämme niskasta kiinni ja juttelimme. Vaikka välillämme vallitseva vetovoima on tajuttoman vahva, pystyimme pitämään tilanteen koossa. Tiedän taas enemmän hänen tunteistaan ja olen hämmästynyt siitä, kuinka samanlaisia tunteita Makella on minua kohtaan kuin minulla häntä kohtaan. Olen jopa ruvennut uskomaan mahdollisuuksiini, mikä on kyllä typerää, tiedän.
Tänään olen kuitenkin miettinyt useaan otteeseen tilannetta, jossa Make valitsisikin minut. Olen miettinyt niitä paineita, joita valinta minuun kohdistaisi. En voi luvata ikuista onnea ja se tuntuu kurjalta. Olen jopa hieman ruvennut pelkäämään, että Make oikeasti lopettaa suhteensa takiani. Vaikka haluankin, että minä kävelen tästä tarinasta Maken kanssa auringonlaskuun, haluan kuitenkin että mahdollisen eron syy en ole. Eron täytyy AINA lähteä itsestä ja siitä, että suhde ei toimi. Kolmas osapuoli ei saa eroa aiheuttaa. Ymmärrän nyt myös Maken ahdistuksen, kun kerroin että aion jättää mieheni. Toivottavasti hän nyt tietää, että hänen ei tarvitse siitä potea huonoa omaatuntoa.
Mr. Phonenumber: ei mitään. Harmi. Kaipaisin jotain muuta ajateltavaa ja ei siitä, että kyseessä oon mukavan oloinen tyyppi, haittaa ainakaan olisi. Mukava lisä on se, että voisin kuvitella ihastuvani tähän kyseiseen mieheen. Se toisi huomattavaa helpotusta elämääni...
Operaatio asunnon haku ei edisty sitten lainkaan. Etsin asuntoa siis ystäväni kanssa, joten hakusessa on iso kolmio, jossa makuuhuoneiden täytyy olla kookkaat. Olohuoneen koosta voi hieman tinkiä. Lisäksi hintaa ei saisi olla yli 900 euroa, mikä tuntuu olevan uni pk-seudulla. Kävin tänään katsomassa yhden asunnon. Se olisi meidän, mutta valitettavasti se oli liian ahdas.. Haku jatkuu. Mieheni tulee takaisin kuukauden sisällä ja kuten ymmärtää saattaa, en haluaisi asua täällä enää silloin. Vietän mielummin sinkkuelämääni vähemmän valvovan silmän alla.
Operaatio työpaikan haku edistyy paremmin, mutta kiire tulee siinäkin. Kesäkuun alussa pitäisi olla työn touhussa, jotta heinäkuussa olisi rahaa tilillä vuokraa varten.
Kaikista käytännön huolista huolimatta olen onnellisempi kuin pitkään aikaan. Olen ilmeisen helpottunut, kun olen päässyt pois huonosta suhteesta. Jos huominen työhaastattelu ei johda työpaikkaan, saattaa mielikin muuttua harmaammaksi. Peukut pystyssä!
Tänään olen kuitenkin miettinyt useaan otteeseen tilannetta, jossa Make valitsisikin minut. Olen miettinyt niitä paineita, joita valinta minuun kohdistaisi. En voi luvata ikuista onnea ja se tuntuu kurjalta. Olen jopa hieman ruvennut pelkäämään, että Make oikeasti lopettaa suhteensa takiani. Vaikka haluankin, että minä kävelen tästä tarinasta Maken kanssa auringonlaskuun, haluan kuitenkin että mahdollisen eron syy en ole. Eron täytyy AINA lähteä itsestä ja siitä, että suhde ei toimi. Kolmas osapuoli ei saa eroa aiheuttaa. Ymmärrän nyt myös Maken ahdistuksen, kun kerroin että aion jättää mieheni. Toivottavasti hän nyt tietää, että hänen ei tarvitse siitä potea huonoa omaatuntoa.
Mr. Phonenumber: ei mitään. Harmi. Kaipaisin jotain muuta ajateltavaa ja ei siitä, että kyseessä oon mukavan oloinen tyyppi, haittaa ainakaan olisi. Mukava lisä on se, että voisin kuvitella ihastuvani tähän kyseiseen mieheen. Se toisi huomattavaa helpotusta elämääni...
Operaatio asunnon haku ei edisty sitten lainkaan. Etsin asuntoa siis ystäväni kanssa, joten hakusessa on iso kolmio, jossa makuuhuoneiden täytyy olla kookkaat. Olohuoneen koosta voi hieman tinkiä. Lisäksi hintaa ei saisi olla yli 900 euroa, mikä tuntuu olevan uni pk-seudulla. Kävin tänään katsomassa yhden asunnon. Se olisi meidän, mutta valitettavasti se oli liian ahdas.. Haku jatkuu. Mieheni tulee takaisin kuukauden sisällä ja kuten ymmärtää saattaa, en haluaisi asua täällä enää silloin. Vietän mielummin sinkkuelämääni vähemmän valvovan silmän alla.
Operaatio työpaikan haku edistyy paremmin, mutta kiire tulee siinäkin. Kesäkuun alussa pitäisi olla työn touhussa, jotta heinäkuussa olisi rahaa tilillä vuokraa varten.
Kaikista käytännön huolista huolimatta olen onnellisempi kuin pitkään aikaan. Olen ilmeisen helpottunut, kun olen päässyt pois huonosta suhteesta. Jos huominen työhaastattelu ei johda työpaikkaan, saattaa mielikin muuttua harmaammaksi. Peukut pystyssä!
tiistai 24. toukokuuta 2011
Mies: esitä vaikeasti tavoiteltavaa
Minkä takia asiat joita ei voi saada, tuntuvat olevan juurikin sitä mitä haluan? Vaikka alkuun ei kiinnostaisi lainkaan, rupeaa kiinnostus heräämään kuitenkin siinä vaiheessa, kun tajuaa että kiinnostus on turhaa. Esimerkki? Täältä pesee! Mainitsin tuosta viikonloppuisesta puhelinnumerosta. Pohdiskelin sitten sunnuntaina, että haluanko oikeastaan, että tämä Mr. Phone Number ottaa yhteyttä. Päädyin siihen tulokseen, että kiva jos ottaa, mutta niin paljon ei kiinnosta, että itse ottaisin. Maanantaina (eilen) ei ollut kuulunut mitään ja kiinnostus rupesi lisääntymään. Pohdin ja pähkäilin ja illalla lähetin viestin. Mitä?! Mutta eihän minua niin paljon kiinnosta! Siinä se taas nähtiin.
No tekstailimme siinä sitten ja Mr. Phone Number vaikuttaa oikeen mukavalta tyypiltä. Samanlainen huumorintaju kuin minulla ja juttu luisti ainakin noin viestitasolla. Kovasti koitin vihjailla, että minua voisi pyytää ulos, mutta itse en sitä tietenkään tekisi. Lopulta tuli viesti, jossa luki että katsotaan jos törmäiltäs joku päivä. No niin! Hieman sitten suivaannuin tästä, koska kaipasin jotain eksaktimpaa.. Vastasin, että taitaa olla aika epätodennäköistä että niin tapahtuu ja kysyin voisiko sopia jotain.. Mitä?! Pyysinkö juuri miestä, jota minun ei pitänyt pyytää, ulos? Siinä se taas nähtiin.
Pahinta tässä on, että Mr. Phone Number ei sitten kuitenkaan vaikuttanut kovin innokkaalta ja sanoi olevansa kiireinen ainakin tällä viikolla.. ONNEKSI sain kerättyä itseni ja pyysin ilmoittelemaan, enkä enempää epätoivoistellut. Vielä kun saisi pidettyä puhelinlinjat kiinni siihen suuntaan.
Kiukutan itseäni! Miten voin antaa miehen pelata peliä, josta olen itse aivan täysin perillä, noin hyvin. Menin aivan ansaan ja ihan tietoisesti! Voi kuinka helppoa miehen onkaan nyt päätyä siihen, että olin liian innokas ja jättää homman sikseen. Pah. Miehillä on niin paljon helpompaa!
.....ottaisipa hän jo uudestaan yhteyttä......
No tekstailimme siinä sitten ja Mr. Phone Number vaikuttaa oikeen mukavalta tyypiltä. Samanlainen huumorintaju kuin minulla ja juttu luisti ainakin noin viestitasolla. Kovasti koitin vihjailla, että minua voisi pyytää ulos, mutta itse en sitä tietenkään tekisi. Lopulta tuli viesti, jossa luki että katsotaan jos törmäiltäs joku päivä. No niin! Hieman sitten suivaannuin tästä, koska kaipasin jotain eksaktimpaa.. Vastasin, että taitaa olla aika epätodennäköistä että niin tapahtuu ja kysyin voisiko sopia jotain.. Mitä?! Pyysinkö juuri miestä, jota minun ei pitänyt pyytää, ulos? Siinä se taas nähtiin.
Pahinta tässä on, että Mr. Phone Number ei sitten kuitenkaan vaikuttanut kovin innokkaalta ja sanoi olevansa kiireinen ainakin tällä viikolla.. ONNEKSI sain kerättyä itseni ja pyysin ilmoittelemaan, enkä enempää epätoivoistellut. Vielä kun saisi pidettyä puhelinlinjat kiinni siihen suuntaan.
Kiukutan itseäni! Miten voin antaa miehen pelata peliä, josta olen itse aivan täysin perillä, noin hyvin. Menin aivan ansaan ja ihan tietoisesti! Voi kuinka helppoa miehen onkaan nyt päätyä siihen, että olin liian innokas ja jättää homman sikseen. Pah. Miehillä on niin paljon helpompaa!
.....ottaisipa hän jo uudestaan yhteyttä......
sunnuntai 22. toukokuuta 2011
Toinen nainen
Uskomatonta, miten ajatusmaailma voi muuttua näin lyhyessä ajassa. Vielä puoli vuotta sitten parisuhteessa, olisin kiehunut, kun joku olisi yrittänyt puolustella "toista naista", mitä tulee kolmiodraamoihin. Nyt kuitenkin olisin itse niin mielelläni se toinen nainen. Tai tietysti olisin paljon enemmän, mutta kun tiedän että enempää en voi saada, ottaisin toisena naisena tyytyväisenä irti kaiken mahdollisen.
Nyt olen kuitenkin levittänyt korttini pöydälle. Se on hyvä asia. Seuraava siirto ei ole minun tekemäni ja toisaalta seuraava siirto, jos sitä tulee, on erittäin merkityksellinen. Olen sanonut haluavani olla enemmän kuin ystävä, joten siirron tekemällä, hyväksyisi Make tämän. En usko, että Make tätä siirtoa kuitenkaan tulee tekemään. Olen kai jo hieman luovuttanut. Harmi. Nyt vain odotan sydämeni särkyvän.. Ensi lauantaina joudun seuraavan kerran kohtaamaan Maken silmästä silmään ystäviemme tupareissa. Toivottavasti hän tajuaa edes jättää avovaimonsa kotiin.
Eilen päätin kuitenkin jättää koko sotkun taka-alalle ja lähdin viimein Helsingin yöelämään sinkkuna. Saldo: paljon kuumia miehiä silmieni alla, hieman tanssia, vähän pussailua (onko parempaa?!) ja puhelinnumero. En olisi halunnut saada sitä puhelinnumeroa. Haluaisin, että kaikki kortit olisivat miehellä, mitä tulee yhteyden ottamiseen. Huvittavaa on, että saatoin hieman kiinnostua. Pokasin ensimmäisen kerran elämässäni miehen myös sanomatta mitään. Hymyilin, mies kääntyy kymmenen metrin kävelyn jälkeen takaisin ja ilta päättyi kuten edellä kerroin. Mukavaa huomata, että pystyn tähän peliin vieläkin. Edellisen kerran olen pelannut sinkkupeliä viitisen vuotta sitten, kun exäni oli intissä, petin ja erosimme. Vietin kolme kuukautta railakasta sinkkuelämää, mutta hyvillä mielin palasin syksyllä tuttuun suhteeseen. Nyt on erilaiset panokset. Etsin mahdollisesti elämänkumppaniani. Ei sen tarvitse heti löytyä. Aion nauttia etsimisestä. ;)
Tuntuu myös hyvältä, että pieni sutina saa ajatukset pois Make-jupakasta. Siltikin ajattelen häntä lähes taukoamatta. Viimeiset tekstiviestit lähettelimme pari tuntia sitten....
Nyt olen kuitenkin levittänyt korttini pöydälle. Se on hyvä asia. Seuraava siirto ei ole minun tekemäni ja toisaalta seuraava siirto, jos sitä tulee, on erittäin merkityksellinen. Olen sanonut haluavani olla enemmän kuin ystävä, joten siirron tekemällä, hyväksyisi Make tämän. En usko, että Make tätä siirtoa kuitenkaan tulee tekemään. Olen kai jo hieman luovuttanut. Harmi. Nyt vain odotan sydämeni särkyvän.. Ensi lauantaina joudun seuraavan kerran kohtaamaan Maken silmästä silmään ystäviemme tupareissa. Toivottavasti hän tajuaa edes jättää avovaimonsa kotiin.
Eilen päätin kuitenkin jättää koko sotkun taka-alalle ja lähdin viimein Helsingin yöelämään sinkkuna. Saldo: paljon kuumia miehiä silmieni alla, hieman tanssia, vähän pussailua (onko parempaa?!) ja puhelinnumero. En olisi halunnut saada sitä puhelinnumeroa. Haluaisin, että kaikki kortit olisivat miehellä, mitä tulee yhteyden ottamiseen. Huvittavaa on, että saatoin hieman kiinnostua. Pokasin ensimmäisen kerran elämässäni miehen myös sanomatta mitään. Hymyilin, mies kääntyy kymmenen metrin kävelyn jälkeen takaisin ja ilta päättyi kuten edellä kerroin. Mukavaa huomata, että pystyn tähän peliin vieläkin. Edellisen kerran olen pelannut sinkkupeliä viitisen vuotta sitten, kun exäni oli intissä, petin ja erosimme. Vietin kolme kuukautta railakasta sinkkuelämää, mutta hyvillä mielin palasin syksyllä tuttuun suhteeseen. Nyt on erilaiset panokset. Etsin mahdollisesti elämänkumppaniani. Ei sen tarvitse heti löytyä. Aion nauttia etsimisestä. ;)
Tuntuu myös hyvältä, että pieni sutina saa ajatukset pois Make-jupakasta. Siltikin ajattelen häntä lähes taukoamatta. Viimeiset tekstiviestit lähettelimme pari tuntia sitten....
torstai 19. toukokuuta 2011
Kuinka ystävyydestä tuli enemmän
Kutsutaan tätä miespuolista ystävääni vaikka Makeksi. Olemme Maken kanssa alunperin koulukavereita. Olemme tutustuneet viitisen vuotta sitten koulupippaloiden merkeissä. Puoli vuotta myöhemmin lentelivät ensimmäiset kipinät, mutta nauroimme koko jutulle, olimmehan molemmat suhteessa. Näitä kipinöitä on lennellyt tasaisin väliajoin, lähinnä yön pikkutunneilla "pienessä sievässä." Olen tiennyt Maken ajatelleen minusta kaikenlaista hänen omien tunnustustensa takia. Omat ajatukseni ovat kuitenkin selkiytyneet vasta viimeaikaisten tapahtumien mukana.
Kuten sanoin aiemmin, olen vaihtanut koulua viime syksynä. Tämän takia en ollut nähnyt Makea lähes vuoteen, kunnes pari viikkoa ennen vappua törmäsimme bussissa. Kun spontaanisti halasin kauan piilossa ollutta ystävääni, tajusin kuinka tärkeä ihminen siinä vieressäni istuukaan. Siinä vaiheessa ajattelin kuitenkin vain ikävöineeni ystävääni. Pari päivää ennen vappua hengailimme perinteisesti yhdessä vanhojen koulukavereideni kanssa. Viihdyimme Maken kanssa tiiviisti yhdessä. Pieniä lähentely-yrityksiä tapahtui molempiin suuntiin, mutta sellaista yhdessäolomme oli ollut ennenkin, vanhoina hyvinä aikoina..
Ilta kuitenkin johti jotenkin siihen, että päätimme pitää jatkot luonani (asun yhdessä kämppikseni kanssa minun ja nykyisen exäni kämpässä). Minä, kämppikseni, Make ja eräs toinen miespuolinen ystäväni lähdimme edeltä ja kuvittelimme, että muut olisivat seuranneet perässä. No, eipä kukaaan sitten tullut ja lopulta asiat johtivat toiseen. Sinä yönä, kahden ystäväni nukkuessa autuaan tietämättöminä toisessa huoneessa, minä ja Make "menimme loppuun asti."
Se tuli molemmille meille tavallaan aivan puskista, mutta tavallaan ei kuitenkaan. Seuraavana aamuna juttelimme asiasta ja päätimme pitää asian omana salaisuutenamme. Olimme molemmat pettäneet juuri puolisoitamme, joten tavallaanhan tämä oli ihan lottovoitto: kumpikaan ei voisi hiiskuakaan asiasta kellekään oman itsensä takia. No minullahan meinasi pää seota ihan totaalisesti ja aika nopeasti päätinkin, että oma suhteeni on ohi. Olin pettänyt miestäni kerran aikaisemmin ja olimme selvinneet siitä. Tiesin kuitenkin, että en voisi elää niin ison salaisuuden kanssa ja toisaalta en voisi kertoa: en halua olla se joka kerran pettää, niin aina pettää.
Tarvitsin myös tukea, joten kerroin Maken ja minun yhteiselle ystävälle, sille joka tuona yönä oli meillä jatkoilla, tapahtuneesta. Kertoessani tajusin, miten tunteeni olivat Makea kohtaan muuttuneet. Ei ollut enää kyse pelkästä ystävyydestä. Vappuna, jatkoilla jälleen, emme olleet kyetä pitämään näppejämme erossa toisistamme. Ihmiset ympärillä rupesivat jo ihmettelemään, että mitäs nyt on meneillään. Vajaa viikko yhteisestä yöstämme kävimme keskustelun tilanteesta. Kerroin, että aion jättää mieheni. Toivoin tietysti, että hän toimisi samoin, mutta eihän niin tietenkään käynyt. Sen sijaan hän halusi, että pysymme erossa toisistamme jonkin aikaa. Muserruin.
Aika pian kuitenkin alkoivat tekstiviestit lennellä ja sain tietää, että en ollut yksin tunteitteni kanssa. Nyt siitä keskustelusta on kulunut aikaa n. kaksi viikkoa ja olemme nähneet kolme kertaa. Yhden yön olemme viettäneet yhdessä, eikä se kulunut nukkuen. Jokaisen kerran jälkeen Make on ollut ahdistunut ja sanonut, että ei enää tiedä mitä haluaa. Tämän viimeisen yhdessä vietetyn yön jälkeen, on hän valittanut elämänsä morkkista. Olen vihainen. Ja auttamattomasti jos en rakastunut, niin tavattoman ihastunut. Tänään pistin viimein kovan kovaa vasten ja kerroin, että haluan enemmän kuin ystävyyttä. Siihen en ole saanut vastausta.
Koko tämän parin viikon ajan olen toivonut, että meistä tulee vielä pari. En voi käsittää, että Make ei edelleenkään aio kertoa puolisolleen tapahtuneesta. Ymmärtäisin, jos kyse olisi yhden yön jutusta, mutta tässä on kyse suuremmasta. Kyse ei ole pelkästä seksistä, vaan mukana on pelottavan syviä tunteita, molemminpuolisia. Olen antanut itselleni luvan jatkaa tätä juttuamme niin kauan, kun saan tästä itse enemmän iloa kuin surua. Vielä niin on. Pelottaa kuitenkin, että pilasin tänään mahdollisuuteni. Olinko kuitenkin liian suora?
Kuten sanoin aiemmin, olen vaihtanut koulua viime syksynä. Tämän takia en ollut nähnyt Makea lähes vuoteen, kunnes pari viikkoa ennen vappua törmäsimme bussissa. Kun spontaanisti halasin kauan piilossa ollutta ystävääni, tajusin kuinka tärkeä ihminen siinä vieressäni istuukaan. Siinä vaiheessa ajattelin kuitenkin vain ikävöineeni ystävääni. Pari päivää ennen vappua hengailimme perinteisesti yhdessä vanhojen koulukavereideni kanssa. Viihdyimme Maken kanssa tiiviisti yhdessä. Pieniä lähentely-yrityksiä tapahtui molempiin suuntiin, mutta sellaista yhdessäolomme oli ollut ennenkin, vanhoina hyvinä aikoina..
Ilta kuitenkin johti jotenkin siihen, että päätimme pitää jatkot luonani (asun yhdessä kämppikseni kanssa minun ja nykyisen exäni kämpässä). Minä, kämppikseni, Make ja eräs toinen miespuolinen ystäväni lähdimme edeltä ja kuvittelimme, että muut olisivat seuranneet perässä. No, eipä kukaaan sitten tullut ja lopulta asiat johtivat toiseen. Sinä yönä, kahden ystäväni nukkuessa autuaan tietämättöminä toisessa huoneessa, minä ja Make "menimme loppuun asti."
Se tuli molemmille meille tavallaan aivan puskista, mutta tavallaan ei kuitenkaan. Seuraavana aamuna juttelimme asiasta ja päätimme pitää asian omana salaisuutenamme. Olimme molemmat pettäneet juuri puolisoitamme, joten tavallaanhan tämä oli ihan lottovoitto: kumpikaan ei voisi hiiskuakaan asiasta kellekään oman itsensä takia. No minullahan meinasi pää seota ihan totaalisesti ja aika nopeasti päätinkin, että oma suhteeni on ohi. Olin pettänyt miestäni kerran aikaisemmin ja olimme selvinneet siitä. Tiesin kuitenkin, että en voisi elää niin ison salaisuuden kanssa ja toisaalta en voisi kertoa: en halua olla se joka kerran pettää, niin aina pettää.
Tarvitsin myös tukea, joten kerroin Maken ja minun yhteiselle ystävälle, sille joka tuona yönä oli meillä jatkoilla, tapahtuneesta. Kertoessani tajusin, miten tunteeni olivat Makea kohtaan muuttuneet. Ei ollut enää kyse pelkästä ystävyydestä. Vappuna, jatkoilla jälleen, emme olleet kyetä pitämään näppejämme erossa toisistamme. Ihmiset ympärillä rupesivat jo ihmettelemään, että mitäs nyt on meneillään. Vajaa viikko yhteisestä yöstämme kävimme keskustelun tilanteesta. Kerroin, että aion jättää mieheni. Toivoin tietysti, että hän toimisi samoin, mutta eihän niin tietenkään käynyt. Sen sijaan hän halusi, että pysymme erossa toisistamme jonkin aikaa. Muserruin.
Aika pian kuitenkin alkoivat tekstiviestit lennellä ja sain tietää, että en ollut yksin tunteitteni kanssa. Nyt siitä keskustelusta on kulunut aikaa n. kaksi viikkoa ja olemme nähneet kolme kertaa. Yhden yön olemme viettäneet yhdessä, eikä se kulunut nukkuen. Jokaisen kerran jälkeen Make on ollut ahdistunut ja sanonut, että ei enää tiedä mitä haluaa. Tämän viimeisen yhdessä vietetyn yön jälkeen, on hän valittanut elämänsä morkkista. Olen vihainen. Ja auttamattomasti jos en rakastunut, niin tavattoman ihastunut. Tänään pistin viimein kovan kovaa vasten ja kerroin, että haluan enemmän kuin ystävyyttä. Siihen en ole saanut vastausta.
Koko tämän parin viikon ajan olen toivonut, että meistä tulee vielä pari. En voi käsittää, että Make ei edelleenkään aio kertoa puolisolleen tapahtuneesta. Ymmärtäisin, jos kyse olisi yhden yön jutusta, mutta tässä on kyse suuremmasta. Kyse ei ole pelkästä seksistä, vaan mukana on pelottavan syviä tunteita, molemminpuolisia. Olen antanut itselleni luvan jatkaa tätä juttuamme niin kauan, kun saan tästä itse enemmän iloa kuin surua. Vielä niin on. Pelottaa kuitenkin, että pilasin tänään mahdollisuuteni. Olinko kuitenkin liian suora?
Miehen ja naisen välisestä ystävyydestä
Selailin tuossa blogilistaa ja huomasin näitä "Elämän kevät" -blogeja olevan useampiakin. Harkitsin tuossa jo otsikon muuttamista, mutta mitä enemmän asiaa ajattelen, sitä paremmin tuo otsikko tuntuu sopivan paikalleen. Onhan tämä kevät elämässäni aika ainutlaatuinen kaikkine muutoksineen, samalla kuitenkin herättäen ajatuksia tyyliin "Voi elämän kevät, mitä oon menny tekemään..!", joten otsikko pysyy. Se siitä lätinästä ja asiaan!
Ikuisuuskysymys: voivatko mies ja nainen olla pelkkiä ystäviä? Tietysti voivat! Mutta kysymyksen asettelu on virheellinen ja harhaanjohtava. Sitä pitäisi jollain tavalla tarkentaa. Myös lisäkysymysten esittäminen voisi tulla kyseeseen. Itse lähden purkamaan asiaa seuraavalta kantilta: Voivatko mies ja nainen olla pelkkiä ystäviä ilman minkäänlaista seksuaalista jännitetä? Tähän vastaisin jo ei tai ainakin hyvin epäröiden kyllä, ja kun miettisin asiaa hetken, muuttaisin vastaukseni vahvaksi EI:ksi.
Perusteluina toimivat oma kokemus ja havainnot. Itse kuulun siihen naistyyppiin, jonka on paljon helpompi olla miesryhmässä kuin naisten keskellä. Naiset tekevät asioista hankalia ja vetävät herneen nenään liian suorista kommenteista. Miesten kanssa voi olla rennommin. Minulla on siis paljon miespuolisia ystäviä. En tarkoita tällä, että hengailisin paljon miesten kanssa muuten vaan, kenen kanssa vaan, vaan puhun ihan oikeista ystävistä. Miehistä, joiden kanssa voin puhua mistä vaan transistorien ja mikroprosessorien sekä sydänsurujen ja -ilojen välillä. (Tai voisin, jos tietäisin noista ensimmäisistä vähän enemmän.) Kuitenkin omia miespuolisia ystäviäni yhdistää yksi asia. Olen seurannut myös naisystävieni miespuolisia ystäviä ja huomannut saman ilmiön. Kaikki nämä miehet, joita ystävikseni kutsun, ovat ulkomuodoltaan sellaisia, joiden kanssa voisin kuvitella seurustelevani. Sattumaa? Voi olla, mutta erittäin mielenkiintoinen havainto. Ystäväni eivät ole niitä täydellisen hyvännäköisiä, joiden perään "kuolaan" kaupungilla, mutta he eivät ole myöskään ns. tasoni alapuolella.
Mihin tämä johtaa? Lähes väkisinkin seksuaalisiin jännitteisiin. En tarkoita tällä missään nimessä, että hyppäisin tilaisuuden tullen sänkyyn jokaisen miesystäväni (<- tyhmä sana) kanssa, ainakaan nyt kun tunnen heitä paremmin. Mutta kyllä miesten kanssa heitetty härski läppä tai vaihdettu suukko tuntuu eriltä kuin naisystävien kanssa. Minulla on neljä erittäin hyvää miespuolista ystävää. Näistä kahteen olen ollut ihastunut niin, että se on ollut molemminpuolista, yksi on ollut ihastunut minuun ja myöntänyt sen jälkeenpäin. Yksi on säästynyt kaikelta tältä.
No ihastumisia tapahtuu. Taito on siinä, että molemmat osapuolet osaavat pitää ihastumisen sillä asteella, että ystävyyden on mahdollista jatkua ihastuksen laantuessa. Näin on tapahtunut, ennen kuin nyt.
Kyseessä on niin suuri juttu, että se vaatii oman kirjoituksensa. Haluaisin loppuun kuitenkin vielä lisätä, että parhaat ystäväni ovat naisia. Ja aivan ihania ovatkin. En selviäisi elämästäni ilman naispuolisia ystäviäni. Tytöt: rakastan teitä!
Ikuisuuskysymys: voivatko mies ja nainen olla pelkkiä ystäviä? Tietysti voivat! Mutta kysymyksen asettelu on virheellinen ja harhaanjohtava. Sitä pitäisi jollain tavalla tarkentaa. Myös lisäkysymysten esittäminen voisi tulla kyseeseen. Itse lähden purkamaan asiaa seuraavalta kantilta: Voivatko mies ja nainen olla pelkkiä ystäviä ilman minkäänlaista seksuaalista jännitetä? Tähän vastaisin jo ei tai ainakin hyvin epäröiden kyllä, ja kun miettisin asiaa hetken, muuttaisin vastaukseni vahvaksi EI:ksi.
Perusteluina toimivat oma kokemus ja havainnot. Itse kuulun siihen naistyyppiin, jonka on paljon helpompi olla miesryhmässä kuin naisten keskellä. Naiset tekevät asioista hankalia ja vetävät herneen nenään liian suorista kommenteista. Miesten kanssa voi olla rennommin. Minulla on siis paljon miespuolisia ystäviä. En tarkoita tällä, että hengailisin paljon miesten kanssa muuten vaan, kenen kanssa vaan, vaan puhun ihan oikeista ystävistä. Miehistä, joiden kanssa voin puhua mistä vaan transistorien ja mikroprosessorien sekä sydänsurujen ja -ilojen välillä. (Tai voisin, jos tietäisin noista ensimmäisistä vähän enemmän.) Kuitenkin omia miespuolisia ystäviäni yhdistää yksi asia. Olen seurannut myös naisystävieni miespuolisia ystäviä ja huomannut saman ilmiön. Kaikki nämä miehet, joita ystävikseni kutsun, ovat ulkomuodoltaan sellaisia, joiden kanssa voisin kuvitella seurustelevani. Sattumaa? Voi olla, mutta erittäin mielenkiintoinen havainto. Ystäväni eivät ole niitä täydellisen hyvännäköisiä, joiden perään "kuolaan" kaupungilla, mutta he eivät ole myöskään ns. tasoni alapuolella.
Mihin tämä johtaa? Lähes väkisinkin seksuaalisiin jännitteisiin. En tarkoita tällä missään nimessä, että hyppäisin tilaisuuden tullen sänkyyn jokaisen miesystäväni (<- tyhmä sana) kanssa, ainakaan nyt kun tunnen heitä paremmin. Mutta kyllä miesten kanssa heitetty härski läppä tai vaihdettu suukko tuntuu eriltä kuin naisystävien kanssa. Minulla on neljä erittäin hyvää miespuolista ystävää. Näistä kahteen olen ollut ihastunut niin, että se on ollut molemminpuolista, yksi on ollut ihastunut minuun ja myöntänyt sen jälkeenpäin. Yksi on säästynyt kaikelta tältä.
No ihastumisia tapahtuu. Taito on siinä, että molemmat osapuolet osaavat pitää ihastumisen sillä asteella, että ystävyyden on mahdollista jatkua ihastuksen laantuessa. Näin on tapahtunut, ennen kuin nyt.
Kyseessä on niin suuri juttu, että se vaatii oman kirjoituksensa. Haluaisin loppuun kuitenkin vielä lisätä, että parhaat ystäväni ovat naisia. Ja aivan ihania ovatkin. En selviäisi elämästäni ilman naispuolisia ystäviäni. Tytöt: rakastan teitä!
keskiviikko 18. toukokuuta 2011
Esittäydyn..
Elämäni näyttää uudelta. Olen vasta eronnut lähes kymmenen vuotta kestäneestä suhteestani, aloittanut viime syksynä uuden koulun, saanut uusia ystäviä ja menetänyt (tai menettämässä) vanhoja (tästä lisää myöhemmin). Työpaikka on menossa alta, toisaalta uusi on jo kiikarissa. Paljon on tapahtunut viimeisen vuoden aikana, mutta se miten paljon on tapahtunut viimeiseen kuukauden aikana, saa minut järkyttymään.
Sinkkuelämään on hankala asennoitua, kun on kömpinyt saman miehen viereen näin mota vuotta. Uuden elämän aloittamista ei varsinaisesti helpota se, että mieheni (siis exäni) on ollut helmikuusta asti ulkomailla ja on siellä vielä pari kuukautta. Kämppää ei tahdo löytyä kohtuuhintaan, joten onhan se helpotus, että voin asustella yhteisessä asunnossamme yksin vielä jonkin aikaa. Mutta haluan pois. Haluan omaan elämääni meidän elämästämme. Vaikka eromme on sujunut sopuisasti ja pysymme varmasti ystävinä, en halua seurusteluaikojemme muistojen kävelevän vastaan joka nurkan takaa. Vaikka muistot ovatkin hyviä, oikeastaan pelkästään hyviä, ovat ne silti muistoja suhteesta, joka ei onnistunutkaan. Suhteesta, jossa odotin eläväni lopun elämääni, suhteesta, johon uskoin syntyvän lapsia ja suhteesta, jonka kuvittelin johtavan avioliittoon. Niin ei käynyt.
En murehdi eroamme. Tiedän sen olleen oikea päätös. Silti odotan kauhulla hetkeä, jolloin joudumme kohtaamaan kasvokkain. En halua antaa sitä kuvaa, että ero ei tunnu missään. En myöskään halua antaa pienintäkään viitettä siitä, että päätös kaduttaisi minua, koska niin ei ole.
Tämä blogi ei kerro kuitenkaan erostani. Tämä kertoo sinkkuelämästä. Siitä mitä se minun kohdallani on ja tulee olemaan. Uusi ovi on auennut ja astun sisään epäröiden, mutta toiveikkaana!
Sinkkuelämään on hankala asennoitua, kun on kömpinyt saman miehen viereen näin mota vuotta. Uuden elämän aloittamista ei varsinaisesti helpota se, että mieheni (siis exäni) on ollut helmikuusta asti ulkomailla ja on siellä vielä pari kuukautta. Kämppää ei tahdo löytyä kohtuuhintaan, joten onhan se helpotus, että voin asustella yhteisessä asunnossamme yksin vielä jonkin aikaa. Mutta haluan pois. Haluan omaan elämääni meidän elämästämme. Vaikka eromme on sujunut sopuisasti ja pysymme varmasti ystävinä, en halua seurusteluaikojemme muistojen kävelevän vastaan joka nurkan takaa. Vaikka muistot ovatkin hyviä, oikeastaan pelkästään hyviä, ovat ne silti muistoja suhteesta, joka ei onnistunutkaan. Suhteesta, jossa odotin eläväni lopun elämääni, suhteesta, johon uskoin syntyvän lapsia ja suhteesta, jonka kuvittelin johtavan avioliittoon. Niin ei käynyt.
En murehdi eroamme. Tiedän sen olleen oikea päätös. Silti odotan kauhulla hetkeä, jolloin joudumme kohtaamaan kasvokkain. En halua antaa sitä kuvaa, että ero ei tunnu missään. En myöskään halua antaa pienintäkään viitettä siitä, että päätös kaduttaisi minua, koska niin ei ole.
Tämä blogi ei kerro kuitenkaan erostani. Tämä kertoo sinkkuelämästä. Siitä mitä se minun kohdallani on ja tulee olemaan. Uusi ovi on auennut ja astun sisään epäröiden, mutta toiveikkaana!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)